keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Koiran lihashuolto




Koiran fyysistä tilaa tulisi hoitaa, vähintään yhtä hyvin, kuin sen ohaaja hoitaa itseään. Koiran lihashuoltoon kuuluu mielestäni ensisijaisesti hieronta, jonka voi tehdä joko itse tai viedä koira ammattilaiselle.
Koiran lihashuoltoon kuuluu myös hyvä päivärytmi, harjoitusten tasapaino, eläinlääkärillä käynti ja asianmukainen ruokailu, sekä lisäksi, omistajalta vaaditaan niin sanottua hyvää koirasilmää! Tämä tarkoittaa kykyä seurata koiransa olemusta ja oloa, kotona, lenkillä ja harjoitustilanteissa.
Miten sen keho toimii, mitä viestittää? Esimerkiksi koira saattaa kotona ollessaan olla normaalinoloinen, samoin ulkoillessaan, mutta kun se viedään harjoituskentälle se alkaakin ontua tai liikkuu vinosti, joko selästään, päästään tai lavoistaan. Se saattaa kantaa häntää toispuoleisesti tai olla äksy muille koirille. Yleensä viitteet alkavista kropan ongelmista ilmenee ensin näin. Nämä pienet virheliikkeet tai toispuoleisuudet ovat tärkeitä havaita ja hoitaa juuri tässä vaiheessa, jotta vältytään siitä pahimmasta, eli kilpailukauden keskeyttämisestä.
Miksi urheilukoiraa pitäisi hieroa? Hieronta vilkastuttaa verenkiertoa, jolloin maitohapon ja muiden kuona-aineiden poistuminen lihaksista nopeutuu. Kuona-aineiden poistuminen ja lihasten rentoutuminen lievittävät kipua. Hieronta parantaa myös koiran vastustuskykyä, lihastasapainoa ja hapenottokykyä.
Hieronnan tulisi koostua perushieronnasta, jollaista on lepokaudella tapahtuva hieronta, sekä hieronnasta valmennuskaudella, hieronta kilpakaudella ja venyttelystä. Arvokisatasoisen koiran treenaaminen on niin ympärivuotista ja toispuoleisesti koiran kroppaa kuormittavaa, että ammattitaitoisen kehon huollon soisi kuuluvan jokaisen urheilukoiran treeniohjelmaan.
Perushierontaa tehdään ennaltaehkäisevänä hoitona ennen kilpailukautta tai kovaa rasitusta. Se on hyvä apu lihasrevähtymien, jännevammojen, nivelnyrjähdysten ja vanhojen vammojen hoidoissa sekä leikkausten jälkeisessä kuntoutuksessa.
Hieronta lepokaudella: Lepokaudella tarkoitan lähinnä koiran mahdollisuutta ”ladata” aistejaan, rauhallista ja turvallista yhdessäoloa, pitkiä leppoisia kävelylenkkejä luonnossa ja mukavaa stressitöntä puuhastelua.
Hieronta valmennuskaudella: Tuloksiin ei päästä pelkästään lihasmassan ja lisäruokien avulla. Liikkumisella on suuri merkitys, se pitää, ja ylläpitää nivelten liikkuvuutta. Hyvin toimivat nivelet ovat tärkeitä lihasten joustavuudelle!
Sitten kehon hoito kilpailukaudella: Suoritukseen juuri valmistautuvaa koiraa ei kannata hieroa, koska hieronta rauhoittaa ja koira saattaa jopa veltostua, jos harjoittelusta on syystä tai toisesta jäänyt lihaksiin maitohappoa ja muita kuona-aineita, jotka voivat hidastaa lihasten normaalia palautumista. Tämän takia myöskään heti suorituksen jälkeen ei ole hyvä hieroa. Kehon pitää antaa ensin palautua itsekseen. Oman koiran tunteminen on tässä hyväksi. Palauttava hieronta on kevyttä ja lyhytkestoista.
Venyttely: Koirat polveutuvat petoeläimistä. Ne osaavat siksi luonnostaan säännellä sekä omaa liikkumistaan että venytellä. Hyväkuntoinen koira, joka on nivelistään terve, ei kokemukseni mukaan tarvitse ylimääräistä, ihmisen suorittamaa venytystä.
Annika Tähtinen
annika.tahtinen@arcanum.fi
Kirjoittaja on koulutukseltaan dipl. homeopaatti ja ihmisten naprapaatti D.N. Hän on valmistunut 1981, ja harjoittanut sekä kouluttanut eläinfysioterapiaa vuodesta 1994. Hän on kehittänyt eläinfysioterapiassa tarvittavia katsantokantoja ja hoitomenetelmiä erilaisissa lihas-, nivel- ja nikamaongelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti